Oltiin eilen pitkästi aikaa ohjatussa tottiksessa. Viimeksi käytiin joulukuun alussa, jolloin tuomioksi tuli liian takana oleva seuraamis- ja perusasentopaikka. Tuollaisten virheiden korjaaminen on paljon työläämpää kuin opettaa alunperin oikein. No, muutama kuukausi treeniä on auttanut, sillä nyt oikea paikka on löytynyt - ennen kaikkea ohjaajan kädelle. Namikäsi, ja sen myötä Leimu, pysyvät nyt sopivan edessä niin, että kuonon sijaan koiran lapa on polveni kohdalla. Autan edelleen paljolti namittamalla tai sivulle tulossa pienellä käsiliikkeellä, sillä paikka ei ole vielä aivan täysin varmasti oikea ja riittävän tiivis. Seuraamisesta vapautus tapahtuu useimmiten "lelu"-sanalla, vain n. 2-10 askeleen jälkeen. Ollaan aika alkeissa vielä seuraamisessa, mutta haluan tehdä pohjatyön viimeisen päälle :).
Eilisen ohjatuissa treeneissä tuli myös huomattua, että koirahäiriö on yhtä haastavaa kuin ennenkin. Leimu oli paikkamakuussa, kun toinen koira traanasi. Suhteellisen hyvin Leimu malttoi maassa pysyä, mutta voi sitä vinkumisen ja ulinan määrää! Kun Leimu viimein hiljeni, se sai sivulle-käskyn, pari askelta seuraamista ja lelun. Ehkä ensi kerralla hiljaisuutta ei tarvitse odottaa yhtä kauan? Meidän tottisosuuden aikana kauempana kentällä hääräsi toinen koira, joka myös sai Leimun plasmat sekaisin. Onneksi ohjatut ryhmätreenit alkavat pyöriä taas sunnuntaina. Viikottainen häiriötreeni tekee kyllä hyvää. Talvitauon jälkeen huomaa taas, että takapakkia on tullut. Ei muuta kuin rohkeasti koirien keskelle!
