Vappupäivän hakuilut

Oltiin vappupäivän iltana toista kertaa metsässä hakutreeneissä tänä keväänä. Koko talvi ollaan treenailtu ilmaisua (ei vielä Leimulla) parkkipaikalla, joten maasto tarjoaa koirille ja ohjaajille nyt runsaasti haastetta.

Treeneissä oli koiria paljon ja aurinkokin ehti jo laskea. Metsä oli aivan super: mäkiä, kaatuneita puita ja tiheää risukkoa. Todisteena maaston haasteellisuudesta minulla on silmäkulma naarmuilla :D. Mutta kuinka mielenkiintoista siellä olikaan! Hakutreeneissä on mahtavaa seurata, kuinka koirat toimivat innokkaasti ja tekevät itsenäisiä ratkaisuja. Joskus mietitään porukalla, mikä meni vikaan. Koiran ajattelua on joskus niin vaikea tulkita.

Metsä aiheutti koirille ja omistajille päänvaivaa, mutta mielestäni Leimu meni tosi hienosti. Sitä on vaivannut nyt pieni motivaatio-ongelma. Maalimiesten luona leikkiminen on välillä keskeytynyt puun merkkaamiseen tai metsän tuoksujen haisteluun. Leimu on myös kuumentunut lähdössä niin kovin, että on ruvennut piippaamaan. Vappuna Leimu oli metsässä kuitenkin juuri oikeassa mielentilassa: motivoituneena ja keskittyneenä työhön. Joskus lähetys piti ottaa uusiksi, kun koira ei sukeltanut tarpeeksi syvälle haastavaan metsään tai lähti kiertämään liian pitkälle sivulle. Neuvoin maalimiehiä nousemaan reilusti ylös leikittämään Leimua ja se taisi toimia, sillä koira pysyi maalimiehillä aiempaa paremmin.

Hain itse Leimun pois takaisin keskilinjalle ja paluumatkalla Leimu oli silmin nähden tyytyväinen suoritukseensa ja innokas lähtemään uudestaan lähetykseen. Olin ihan super-tyytyväinen ketterään, nopeaan, innokkaaseen ja rohkeaan pikku-Leimuun :).

Terveiset pääsiäisnäyttelystä

Pyörähdettiin pääsiäisenä Lappeenrannan koiranäyttelyssä tuloksena JUN H. Vaikkei jatkoon päästykään, mieltä lämmitti Leimun hieno käytös. Uutta oli mittaaminen, mikä ei sekään Leimua hetkauttanut. Ainoa vaan, että vaikka seisominen onnistuu kotona hyvin, koiranäyttelyssä pitää tarjota istumista ja maahanmenoa. Kai Leimu on tottunut, että koirien läsnollessa on paras keskittyä tekemään kaikkea omistajan kanssa, eikä vain seisoskella :).

Tässä tuomarin arvio pari päivää vajaa 1,5-vuotiaasta Leimusta:
"Koon alarajoilla oleva. Hieman narttumainen uros. Kaunispiirteinen pää. Hyvä ylälinja ja häntä. Runko voisi olla vahvempi. Niukasti kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu joustavalla askeleella. Hieman epätasainen purenta."


Tähän astisen näyttelyuran tulokset ovat järjestyksessä kaksi KP:tä pentuluokasta sekä junioriluokasta ERI, EH, EH ja H. Suurin "virhe" on kehittymättömyys. Odotellaan siis, ennen kuin seuraavaan missikisaan mennään rahoja tuhlaamaan. Näyttelyissä eniten kehuja on tullut pään lisäksi käytöksestä, mikä lämmittää mieltä, vaikka villi poika onkin kehässä muun muassa haukkunut, istunut, mennyt maahan, syönyt hihnaa... Arvosteluissa on sanottu Leimusta näin: "iloinen käytös", "rohkea käytös", "mukava käytös", "hyvä luonne" :).

Puolitoista vuotta lähestyy ja riistavietti heräilee

Leimua on voinut pitää hyvillä mielin - ainakin tähän asti- vapaana Helsingin pikkumetsiköissä ja hiljaiseen aikaan kävelyteilläkin. Olen yrittänyt tehdä luoksetulosta ihan superkivan jutun, josta seuraa joka kerta namppari, lelu, pieni leikki käteen osuvan kepin kanssa tai vähintäänkin kehuja. Myös ei-käskyä Leimu kuuntelee (kuunteli?) aika hyvin.

Viime viikolla Leimu aiheutti sellaiset sydämen tykytykset, että vapaana pitäminen ei tunnu enää kovin houkuttelevalta. Leimu karautti nimittäin vauhdilla jäniksen perään, ja polvet tutisten ja ääni käheänä sain todeta, ettei se todellakaan kuuntele mitään käskyjä viettinsä huipulla. Yhdestä metsiköstä niityn ja kävelytien yli toiseen metsikköön karkaaminen tuntuu aika pitkältä matkalta kaupungissa kaikista vilkkaimpaan koiranulkoilutusaikaan. Bonuksena sain pelätä, että Leimu tapaa matkalla jonkun toisen uroksen.

Onneksi poika palasi kuitenkin viimein luokse silmät onnesta kiiluen. Oma naamani oli varmaan aika nurin päin, mutta eihän koiraa kai saisi rankaista, kun se viimein tulee luokse. Nyt olen pitänyt Leimua välillä irti, mutta tarkkaillut silmä kovana Leimua ja pusikoita. Jos koiruus alkaa seilailla innokkaasti nenä maassa, vihellän pelin heti poikki. Myöskään liian kauas ei saa mennä hajujen perässä.

Jotain positiivistakin kerrottavaa on! Oltiin viikonloppuna mätsärissä ja HPH:n tottiksessa. Molemmissa Leimu kertoi aluksi kovaan ääneen saapumisestaan paikalle, mutta rauhoittui sitten aika kivasti :). Etenkin mätsärissä Leimu odotteli hienosti koirien seassa ihan hiljaa, vaikkei mitään tapahtunutkaan. Kehässä se piti koko ajan kontaktin ja ravasi kivasti. Seisomista pitää vielä harjoitella, sillä Leimu tarjoaa helposti maahanmenoa, jos namia ei heti tipu. Tällä viikolla treenataan siis tehostetusti seisomista, sillä pääsiäismaanantaina menemme pyörähtämään Lappeenrannan koiranäyttelyssä. Ihanaa päästä Lappeenrantaan maalle, jossa lenkkeilykin on paljon rennompaa kuin kaupungissa.

Edistystä seuraamisessa

Oltiin eilen pitkästi aikaa ohjatussa tottiksessa. Viimeksi käytiin joulukuun alussa, jolloin tuomioksi tuli liian takana oleva seuraamis- ja perusasentopaikka. Tuollaisten virheiden korjaaminen on paljon työläämpää kuin opettaa alunperin oikein. No, muutama kuukausi treeniä on auttanut, sillä nyt oikea paikka on löytynyt - ennen kaikkea ohjaajan kädelle. Namikäsi, ja sen myötä Leimu, pysyvät nyt sopivan edessä niin, että kuonon sijaan koiran lapa on polveni kohdalla. Autan edelleen paljolti namittamalla tai sivulle tulossa pienellä käsiliikkeellä, sillä paikka ei ole vielä aivan täysin varmasti oikea ja riittävän tiivis. Seuraamisesta vapautus tapahtuu useimmiten "lelu"-sanalla, vain n. 2-10 askeleen jälkeen. Ollaan aika alkeissa vielä seuraamisessa, mutta haluan tehdä pohjatyön viimeisen päälle :).

Eilisen ohjatuissa treeneissä tuli myös huomattua, että koirahäiriö on yhtä haastavaa kuin ennenkin. Leimu oli paikkamakuussa, kun toinen koira traanasi. Suhteellisen hyvin Leimu malttoi maassa pysyä, mutta voi sitä vinkumisen ja ulinan määrää! Kun Leimu viimein hiljeni, se sai sivulle-käskyn, pari askelta seuraamista ja lelun. Ehkä ensi kerralla hiljaisuutta ei tarvitse odottaa yhtä kauan? Meidän tottisosuuden aikana kauempana kentällä hääräsi toinen koira, joka myös sai Leimun plasmat sekaisin. Onneksi ohjatut ryhmätreenit alkavat pyöriä taas sunnuntaina. Viikottainen häiriötreeni tekee kyllä hyvää. Talvitauon jälkeen huomaa taas, että takapakkia on tullut. Ei muuta kuin rohkeasti koirien keskelle!

Missä mennään

Pitkästä aikaa blogipäivitystä. Ollaan puuhasteltu kaikenlaista, aloitettu juoksulenkit ja nautittu lumisesta talvesta. Eläinlääkärissäkin on pitänyt käydä: rokotuksilla ja vatsataudin takia. Nyt on poika taas iskussa. Seuraavaksi juttua harrastusrintamalta ja kuvia pupuleikistä helmikuun alun paukkupakkasilla.

Agilityn alkeiskurssi on nyt ohitse. Tulipahan huomattua, että laji näyttää niin paljon helpommalta kuin se oikeasti on. Koira tekee kyllä taitavasti ja hyvin, mutta itse täytyy muistaa pitää olkapäät ja jalat menosuuntaan, tarkkailla olan yli koiraa, osoittaa kädellä oikeaa estettä, olla sopivalla etäisyydellä esteestä ja koirasta, sanoa käskyt (ja muistaa, että renkaan käskysana oli "läpi", eikä "rengas"), kehua sekä heittää lelu oikeaan aikaan ja suuntaan. Ja tuo kaikki vain muutaman esteen suoralla radalla! Leimu kyllä tykkäsi lajista ja oppi tosi nopeasti. Toivottavasti pääsisimme jonkun seuran alkeiskurssille joku päivä :).

Haun viretila on nyt paljon paremmin hallinnassa kuin tammikuussa joulutauon jälkeen ensimmäisellä kerralla. Leimu malttaa odottaa rauhallisemmin radalle pääsyä ja maalimiehille lähetystä. Namit eivät enää nuorelle herralle oikein maistu,  mutta lelut ovat kova sana. Tänään leluarsenaaliin kuului lemppari-suosikki-aivan-paras turkishäntä, mutta Leimupa nautti enemmän kovasta kankaasta tehdystä patukasta. Aina ei koiria ymmärrä. Kun maalimiehet on löydetty, Leimu malttaa syödä loppuruuan. Jes!

Sen sijaan viretila toisten koirien seurassa treenatessa huitelee taivaissa. Pitää koittaa ymmärtää kenties pientä murrosikää elävää Leimua, etenkin kun häiriötreenejä ei nyt talvella ole paljoa ollut. Maaliskuussa jatkuu ainakin palveluskoirien ohjatut treenit, joten sinne pitää koittaa mennä viikoittain harjoittelemaan hiljaa oloa ja toivottavasti itse sitä tottistakin. Ollaan jääty lenkillä aina välillä rauhassa katselemaan koirapuiston laidalle, kun kaverit riehuvat ja viilettävät menemään. Sekin tekee varmasti hyvää.

Tällainen tyyneys olisi treeneissäkin ihan jees :).

Tavoitteena hiljaisuus

Tämän viikon tiistaina ja sunnuntaina oli ekat hakutreenit joulutauon jälkeen. Positiivista on, että Leimu tajusi heti homman idean ja oli todella innoissaan. Poika on oppinut nopeasti - harrastus aloitettiin vasta 1. marraskuuta. Tänään nenä alkoi käydä heti, kun pk-liivi laitettiin niskaan (käytössä vasta kolmatta kertaa!). Negatiivista sen sijaan on, että liika into on alkanut purkautua vinkumisena. Itse hommaa tehdessään koiruus ei piippaa, mutta mennessä "tuomarin" luo leikisti ilmoittautumaan Leimu piippaa ja ulisee. Otimmekin heti tiukan linjan, että radalle pääsee vasta, kun hiljaisuutta on kestänyt 10 sekuntia. Sen odotteluun menee tovi, mutta uskon, että sitkeällä työllä Leimu tajuaa, ettei vinkuminen kannata. Olen miettinyt, kannattaako omaa ääntään rakastavaa ja helposti "vuotavaa" koiraa opettaa ilmaisemaan maalimiestä haukkumalla (?).

Meillä on sama vinkumisongelma valitettavasti myös tottiksessa/tokossa. Alusta saakka olen pitänyt tavoitteena, että Leimu tekee innokkaasti ja nopeasti. Nyt esimerkiksi sivulletulo on mielestäni aika nopea ja kiva, mutta samalla kuuluu "viuviuuu". Olen palkinnut Leimun namilla/kehulla/silityksellä hiljaisuudesta, mutta hakuryhmän vetäjän mukaan se on vain pahentanut ongelmaa. Voi olla, sillä paljoakaan ei olla hiljaa tekemisessä kehitytty. Jos koira saa namin oltuaan vaikka 2 sekuntia hiljaa, se voi kokea edelleen, että vinkuminen on ok. Viretila pysyy edelleen liian korkeana.

Uusi tiukka taktiikkamme tottiksessa (ja haussa ja agilityssä) on, että vinkumisesta tai haukkumisesta ei tapahdu yhtään mitään. Kun koira on ollut esimerkiksi 10 sekuntia hiljaa ja selvästi rauhoittunut, seuraa joku kiva tehtävä. Jos tehtävä sujuu hiljaa, koira saa palkan. Jos tehtävä innostaa vinkumaan, kaikki tekeminen loppuu. Jos lähettyvillä on koiria, jotka innostavat Leimun haukkumaan, lienee paras tyynen  rauhallisesti kävellä pois ja yrittää hiljaisuutta uudelleen kauempana. Lenkillä aion soveltaa samaa. Jos Leimu alkaa vinkua vaikkapa nähdessään edessä koiran, pysähdymme. Vasta hiljaa ja rauhallisena jatketaan matkaa kohti mielenkiintoista kohdetta. Jos Leimu haukkuu, käännytään ympäri ja pois koirasta. Nämä kaikki ovat teoriassa todella itsestään selviä asioita, mutta käytännössä niistä helposti lipsuu. On niin kivaa tehdä vaikkapa tottista, kun koira on äärimmäisen innoissaan ja tekee tarmokkaasti. Omat korvat vain ovat tainneet tulla kuuroiksi vinkumiselle...

Ainiin, jos joku samoista asioista kokemusta omaava eksyy lukemaan blogiamme, kuulisin todella mielelläni vinkkejä ja näkemyksiä kommenttiboksissa :).

Valssia ja pientä hyppelyä

Yksi tämän vuoden tavoitteista on toteutumassa - aloitettiin torstaina agilitykurssi. Olen tästä todella innoissani ja veikkaan että on Leimukin.

Jo aiemman koirani kanssa haaveilin vauhdikkaasta lajista, mutta koira sattui olemaan hyvin rauhallinen, eikä varsinaisena maalaiskoirana olisi varmaan kestänyt hanskassa vilkkaalla agilitykentällä. Muistan, kun yritin kaikin keinoin saada haukottelevan koiran innostumaan itse tehdyllä agilityradalla: hypin, juoksin ja heittelin leluja.

Nyt minulla on virtaa täynnä oleva koira ja autokin käytettävissä. Satumme vain asumaan Helsingissä, jossa seurojen alkeiskurssit ovat valitettavasti todella kiven alla. Päätin ilmoittautua kaupalliseen koirakouluun Heiluvaan häntään viiden kerran agilitykurssille. Kurssi rokottaa opiskelijan budjettia ikävästi, mutta ollaan pari tottelevaisuuskurssia koulussa käyty ja kokemukset ovat olleet erinomaisia. Keväällä seuroissakin on varmaan mahdollisuus päästä alkeiskursseille (tai ainakin jonoon), joten sitten voisi olla mahdollisuus jatkaa lajia :).

Ensimmäinen kerta oli lupaava! Vaikka sali oli pieni, kolme koiraa pystyi hyvin harjoittelemaan alkeita omissa loosseissaan. Harjoittelimme lähtöluvan odottamista niin, että koira odotti pikkuesteen takana ja sai mennä esteen yli palkkioalustalle vasta kun kuuli käskyn "mene!". Leimu hoksasi jutun nopeasti ja kiihdytti palkkiolle oikein ruopien. Opetettiin myös koiraa seuraamaan vasenta ja oikeaa kättä ympyrällä sekä ohjausliikkeenä valssia. Lisäksi leikittiin ja kokeiltiin miten koiran saa kuljetettua agilitykentälle esimerkiksi lähellä-käskyllä tai vetolelun avulla. Kaikki kurssin kolme koiraa olivat kuulemma innokkaita, reippaita ja hyviä leikkimään - tästä on hyvä jatkaa :).

Kotiläksy: Harjoittele kädellä ohjaamista (muista pitää nami taskussa eikä kädessä!), valssiliikettä sekä palkkioalustan kanssa mene-käskyä.

Tavoitteita vuodelle 2012

Joulu ja loma maalla on nyt vietetty ja on aika katsoa tulevaan. Kuten tähän hetkeen kai kuuluu, myös minä julkaisen (koiramaiset) uudenvuoden tavoitteet.

Vuoden vaihtumisessa on aina ilmassa toivoa ja puhtaalta pöydältä aloittamista. Kuten totesin eilen, vuoden ensimmäisenä päivänä, tammikuun valo näyttää jotenkin kirkkaammalta kuin joulukuun. Samalla olokin on energisempi. Tällaisessa ylenpalttisen innokkaassa mielentilassa kannattaa ehkä tehdä mieluummin uudenvuoden tavoitteita kuin lupauksia. Tässä siis meidän tavoitteet vuodelle 2012 - Leimun elämän toiselle vuodelle:

• Treenaa BH-kokeeseen. Eniten työtä taitavat vaatia paikallaolo häiriössä sekä seuraamisessa oikea paikka ja koko pitkän kaavion kestävän innon ylläpito. Tämän tavoitteen kunnianhimoinen ja hurjasti työtä vaativa versio: BH-koe jo tämän vuoden puolella (?).
• Haku jatkuu. Hakutreenit kaksi kertaa viikossa. Jatketaan samaan malliin ja ruvetaan harjoittelemaan ilmaisua (todennäköisesti haukku).
• Kokeillaan agilityä. Veikkaan, että agility voisi olla Leimusta huippuhauskaa. Tämä tavoite toteutuu jo pian...
• Näyttelyitä. Kun Leimu näyttää siltä, että se kuuluu pentujen sijaan junioreihin tai nuoriin, mennään näyttelyihin. Ja vaikka Leimu olisikin vielä pikkuinen, pyörähdetään ainakin Lappeenrannan pääsiäisnäyttelyssä. Mätsäreissä voisi käydä harjoittelemassa.
• Terveystarkastukset. Virallisiin lonkkakuvauksiin voi viedä yksivuotiaan koiran.
• Häiriötreeniä. Leimu rakastaa ihmisiä, koiria, lintuja, oravia, lunta... Vahvistan sitä, että myös minä, namit ja lelut ollaan aivan huippuja. Häiriötreeniä lenkeillä sekä lappalaisten ja palveluskoirien treeneissä.