torstai 28. maaliskuuta 2013

Ylitsepääsemätön lukko tottiksessa

Käytiin pitkästä aikaa oikein koulutuskentällä treenaamassa tottista, tosin jälleen ilman seuraa. Tottis on tuntunut jo todella pitkään vaikealta, mutta nyt tuntuu, että koko homma on oikeasti lukossa.

Etenkin seuraaminen on meille niiiiin vaikea liike. Namin kanssa menee hienosti ja takaapään käyttökin on sujuvaa, mutta heti kun rupee namia häivyttämään, koko liike leviää joka suuntaan. Eikä ruoka ole ollut Leimulle koskaan juttu, jota tavoitella tosissaan. Toinen kokonaisvaltaisempi ongelma on keskittyminen ja sopiva mielentila. Leimu huomaa kentällä taatusti joka ikisen variksen, koiran ja märän kohdan. Välillä se nappaa suuhunsa lumihiutaleen. Jos into tekemiseen löytyy, sitä säestetään usein haukkumalla. Tiedän, että näiden ongelmien taustalla on vain ja ainoastaan omat koulutustaidot.

Kun treenatessa huomaan, ettei suju, lannistun. Tulee paha mieli ja kurkkua alkaa kuristamaan. Silloin ei voi eikä kannata treenata. Nykyisin paha mieli tulee usein jo kentälle mennessä. Koira kyllä huomaa, milloin kehu tulee sydämestä ja milloin ei. Suhtaudun koulutukseen naurettavan vakavasti.

Miksi sitten hakkaan päätä seinään? Enkö voisi olla vain tyytyväinen siihen, että puuhastelisimme koulutusjuttuja ja siihen, että minulla on maailman kiltein koira, joka on arjessa mitä parhain kaveri minulle? Olen kilpailuhenkinen ja tavoitteellinen. Haluan mennä joku päivä kokeisiin ja kehittää koiran ja omia taitojani. Koulutus on koiralle hyvää aivojumppaa. Nyt on vain tullut sellainen lukko, jota en osaa avata.

Ratkaisu olisi tietysti se, että menisimme seuraavan kerran kentälle reippan mielin, tavoitteet alhaalla pitämään hauskaa. Sitä yritämme toki, mutta oman pään sisäisen mielentilan kääntäminen toisenlaiseksi ei ole helppoa. Saati sitten, että pystyisi muuttamaan koiran toimintaa. Tarvitsen ohjattuja treenejä! Tarvitsen jonkun sanomaan mitä tehdä ja kannustamaan. Harmi vain, ettemme pysty juuri nyt sitoutumaan säännöllisiin treeneihin.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Urheilua, urheilua

Viime viikot olemme ottaneet aika rennosti. Leimun päivät ovat täyttyneet lähinnä maalaiselämästä nauttimisesta ja lenkkeilystä. Hihnaa ei ole tarvinnut paljon nähdä. Tänä iltana palaamme junalla Helsinkiin, kunnes pääsiäisenä on taas aika tulla tänne luonnon keskelle.

Treenipuoli on jäänyt todella vähälle. Tarvitsen selvästi säännöllisiä ohjattuja harjoituksia, että saisi tehtyä kotonakin jotain järkevää temppujen ja pienten seuraamispätkien lisäksi. Tämä kahden kaupungin välillä seilaus ei kyllä auta säännöllistä treeneissä käymistä. Pyörähdimme yhtenä viikonloppuna kuitenkin match showssa, mistä Leimu sai hienosti punaisen nauhan. Aluksi Leimun kehäkäytös oli aika äänekästä, mutta kun punaisten nauhan saaneiden oli aika mennä kehään, Leimu oli hipihiljaa, juoksi nätisti ja seisoi maltillisesti paikallaan. Vau! Pitää mennä pääsiäisnäyttelyyn tarpeeksi ajoissa, että Leimulla on aikaa tottua näyttelyn ihanuuteen ja rauhoittua.

Alla olevat kuvat on lauantailta, kun oli mitä mainioin hiihtosää. Näillä omatekemillä laduilla saa koiratkin juosta :).





Tutuille pitää haukkua pari sanaa. Tästä kuvasta huomaa kuinka hoikassa kunnossa Leimu on. Syöminen ei vaan ole niin hauskaa kuin juokseminen.




Minä ja Leimu.

Ravinäyte.

Leimu tykkäsi tarkistaa kaikki rannat maukkaiden hirven papanoiden toivossa.