Leimua on voinut pitää hyvillä mielin - ainakin tähän asti- vapaana Helsingin pikkumetsiköissä ja hiljaiseen aikaan kävelyteilläkin. Olen yrittänyt tehdä luoksetulosta ihan superkivan jutun, josta seuraa joka kerta namppari, lelu, pieni leikki käteen osuvan kepin kanssa tai vähintäänkin kehuja. Myös ei-käskyä Leimu kuuntelee (kuunteli?) aika hyvin.
Viime viikolla Leimu aiheutti sellaiset sydämen tykytykset, että vapaana pitäminen ei tunnu enää kovin houkuttelevalta. Leimu karautti nimittäin vauhdilla jäniksen perään, ja polvet tutisten ja ääni käheänä sain todeta, ettei se todellakaan kuuntele mitään käskyjä viettinsä huipulla. Yhdestä metsiköstä niityn ja kävelytien yli toiseen metsikköön karkaaminen tuntuu aika pitkältä matkalta kaupungissa kaikista vilkkaimpaan koiranulkoilutusaikaan. Bonuksena sain pelätä, että Leimu tapaa matkalla jonkun toisen uroksen.
Onneksi poika palasi kuitenkin viimein luokse silmät onnesta kiiluen. Oma naamani oli varmaan aika nurin päin, mutta eihän koiraa kai saisi rankaista, kun se viimein tulee luokse. Nyt olen pitänyt Leimua välillä irti, mutta tarkkaillut silmä kovana Leimua ja pusikoita. Jos koiruus alkaa seilailla innokkaasti nenä maassa, vihellän pelin heti poikki. Myöskään liian kauas ei saa mennä hajujen perässä.
Jotain positiivistakin kerrottavaa on! Oltiin viikonloppuna mätsärissä ja HPH:n tottiksessa. Molemmissa Leimu kertoi aluksi kovaan ääneen saapumisestaan paikalle, mutta rauhoittui sitten aika kivasti :). Etenkin mätsärissä Leimu odotteli hienosti koirien seassa ihan hiljaa, vaikkei mitään tapahtunutkaan. Kehässä se piti koko ajan kontaktin ja ravasi kivasti. Seisomista pitää vielä harjoitella, sillä Leimu tarjoaa helposti maahanmenoa, jos namia ei heti tipu. Tällä viikolla treenataan siis tehostetusti seisomista, sillä pääsiäismaanantaina menemme pyörähtämään Lappeenrannan koiranäyttelyssä. Ihanaa päästä Lappeenrantaan maalle, jossa lenkkeilykin on paljon rennompaa kuin kaupungissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti